sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lisäravinteista

Lupailin joskus aiemmin, että teen oman postaukseni käyttämistäni lisäravinteista/yrteistä, mutta sillä ei taida olla hirveästi lisäarvoa, sillä näistä tuotteista löytyy tietoa kunhan viitsii vain kirjoittaa tuotteen nimen googlen hakukenttään. Turha se on keksiä pyörää uudestaan jos on vielä  suuri vaara, että tulee suunnitteluvirhekkin. Sen sijaan ajattelin, että teen vain listan käyttämistäni tuotteista, koska näen siitä olevan teille enemmän hyötyä kuin minun sekavasta kirjoittelusta niiden vaikuttavista aineista / vaikutuksesta.

Itse käytän mieluiten jauheita ja uutteita jos suinkin mahdollista, koska tällöin hinta on huomattavasti alhaisempi kuin kapseleilla. Jos tämä ei ole mahdollista valitsen kapseli vaihtoehdon puristeen sijaan, sillä puristeissa on aina jotain turhia täyteaineita koostumuksen vuoksi. On näitä täyteaineita toki kapseleissakin, mutta ne voivat olla jotain hyödyllisiä, sillä niiden ei tarvitse vaikuttaa koostumukseen niinkuin puristeessa. Jos taas tuotetta ei ole mahdollista saada kapselina niin valitsen mieluummin nestemäisen kapselin. Näin minun on täytynyt tehdä esim. D3-vitamiinin ja Astaxanthinin kanssa. Pyrkimys on tietenkin saada kaikki antioksidantit ja vitamiinit luonnollisessa muodossa jos suinkin on mahdollista, sillä on useaan otteeseen osoitettu, että esimerkiksi synteettisten vitamiinien terveysvaikutukset ovat aikalailla +/- 0.

Tässä kuitenkin lupaamani lista tuotteista, jotka olen kokenut itselleni tarpeellisiksi. En laita tuotemerkkejä tähän, sillä jokainen saa tehdä oman valintansa tai kysyä joltain alaa tuntevalta asiasta jos mielii jotain kokeilla.

- Alfalipoiinihappo
- Astaxanthin
- Berberiini
- Ceylonin kaneli jauheena
- Ginseng-uute
- Kromi
- Koentsyymi Q10
- Magnesium
- Resveratrol
- Sarviapila
- Sieniuutteet (Agaricus blazei, Cordycecps, Lion's mane, Maitake,  Reishi ja  Shiitake)
- Vihreä tee -uute
- Viinirypäleensiemen-uute
- Vitamin D3, 4000 IU
- Uutena meni tilaukseen L-Arginiini + L-Ornitiini valmiste

Edelliseltä listalla haluaisin poimia erityisesti kaksi tuotetta: Berberiinin ja Sarviapilan. Näitä kahta olen käyttänyt jo aiemminkin, mutta nyt sain käsiini niitä vähän eri muodossa. Nämä ainakin tuntuvat potkivan aika hyvin ja se alkaa näkyä sokeriarvoissa jo 4 päivän testailun jälkeen. Makuhan näissä on aivan karsea, mutta yleensä se on merkki siitä, että tuote todella toimii. Pärisee muuten potassa aikas kivasti kun veteen sekoitettuna huitaisee satsin huiviin. Itse olen jo alkanut pitämään näistä pahan makuisista jauheista, sillä silloin tiedän, että ne ovat ehtaa tavaraa. Kapseleiden kanssa täytyykin sitten olla vähän tarkempi, sillä niiden makuahan ei maista ellei sitten avaa kapselia ja maista sen sisältämää uutosta. Pahan/hyvän maunhan saavat aikaan tuotteessa vaikuttavat aineet. Eihän se Buranakaan pureskeltuna kovin kivasti kurkusta alas mene.

Lisäksi minulla on tuossa pöydällä vielä neljä näytepussia eri luontaistuotteita odottamassa rankkaa testausprosesseja. Sen verran voin kertoa niistä, että näillä leveysasteilla niitä ei toistaiseksi ole myynnissä, mutta näyttöä löytyy maailmalta, että niissä on ytyä Diabeteksen suhteen. Katsotaan nyt sitten pitääkö tämä paikkaansa todellisuudessa, mutta niistä sitten lisää kunhan ehdin niitä "maistelemaan".

tiistai 6. toukokuuta 2014

Diabeteksen hoito Aurinkokuninkaan "teesein"

No niin lätkän MM-kisat lähestyy ja taas on yhtä monta valmentajaa Suomen joukkueella kuin on kuuntelijoita ja katselijoita Mertarannan antsallakin. Suurin osa sohvakriitikoista on jälleen kerran sitä mieltä, että ainut paikka, johon Erkka kuuluu on mailan lapa, mutta eiköhän tämä Pernajalta maailmalle ponnistanut mentaalivelho taas porukan mitalipeleihin vie.

Pelaajat joukkueessa vaihtuu ja Aaltosen Juha-Matillekin kesäloma tuli yhtä arvaamattomasti kuin takatalvi viime viikonloppuna Lappajärvelle, mutta yksi on ja pysyy: Itse Aurinkokuningas, Suomen jääkiekkoleijona #79, Juhani Tamminen aka Don Tami tuplakravatteineen! Kaveri, joka pari vuotta asuttuaan Ranskassa ja valmennettuaan ko. maan lätkämaajoukkuetta päätti kirjottaa siinä ohessa kirjan maan äidinkielellä siitä, miten sitä lätkää oikein pelataan. Piece of cake (VHH)! Pakkohan se nyt on myöntää, että onhan se kova!!! Siksi päätinkin tehdä hänelle kunniaa ja sopeuttaa 10 hänen "teesiään/sanontaansa" (valittu harkiten kymmenessä minuutissa) myös diabeteksen hoitoon ruokavaliolla ja miksei muidenkin sairauksien. Katsotaan miten käy.

1. Diabetes is a mental game: Pysy pelin tasolla, usko itseesi ja tekemiseesi. Älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa itseesi negatiivisesti (helpommin sanottu kuin tehty).  Se vie sinut vielä pitkälle!

2. Keep it simple: Eliminoi ne antigeenit, jotka alunperin johtivat beeta-solujen autoimmuunituhoon. Next step: Liikunta, ravinto ja mieli (erään gurun kiteytys terveydenhoidosta), unohtamatta lisäravinteita tietenkään ==> The historic win!

3. Back to basics: On aika palata aikaan ennen lääketeollisuutta ja kääntää katseet kohti Intiaa. Sieltä se vastaus löytyy! ==> The big steal muuten se on Final countdown.

4. Art of coach: Valitse mielestäsi sinulle sopiva(t) mentori(t), koska tukea ja apua näiden asioiden kanssa ei voi koskaan saada liigaa!

5. Let the players decide: Kukaan toinen ei tiedä mikä sopii  teille parhaiten. Vain te itse voitte sen tietää. Kuunnelkaa kehoanne, sillä se kertoo mikä teille on parhaaksi! Ottakaa silti vastaan vinkkejä myös koutseilta ja muilta kanssapelaajilta, jotka pelaavat samassa sarjassa.

6. Individual effort: Lukekaa paljon, imekää tietoa itseenne, kokeilkaa juttuja ja seuratkaa niiden vaikutusta itseenne. Ottakaa itse selvää asioista koskien sairautta ja sen hoitoa. Löydätte asioita, joista ette muuten tulisi kuulemaan todennäköisesti koskaan.

7. Four passes breaks any defence: Immuunipuolustusjärjestelmä on heikentynyt. Jos teitä vielä pallotellaan hoitajalta toiselle, lääkäriltä lääkärille, alatte väistämättömästi uskomaan asioita, joita kuulette. Vähitellen uskonne omaan ajatteluun murenee ja samalla todennäköisesti menetätte otteenne sairauden hoitoon. Näin kävi myös minulle, mutta onneksi sain oikean suunnan takaisin lukemani, kokemuksieni ja oman joukkueeni kautta.

8. Check your position: Ohjauspelin ja koko pelikirjan tarkastus. Muistakaa seurata missä mennään niin itsenne kanssa kuin maailmalla. Tutkimuksia tulee koko ajan lisää. Täytyy vain poimia sieltä ne luotettavimmat.

9. If you can’t stand the heat, stay out of the kitchen: Pystytte ja etenkin keittiössä, kunhan muistatte käyttää voita, sillä jo 70-luvulla sanottiin, että se on ainoa rasva, joka kestää kuumentamista. No okei, ehkä tietoa on tullut hieman lisää viimeisen 40 vuoden aikana, mutta minä ainakin käytän voita.

10. Diabetes is a momentum game: Säilyttäkää momenttumi ja kaikki on mahdollista! Muistakaa senttereinä, että tässäkin liigassa hyvistä laitureista, puollustajista ja maalivahdeista manageri muukaanlukien on suuri apu. Myös minä olen tämän huomannut. Joukkueena tämä homma on voitettavissa ilman tähtipelaajikin. Win the right games!!!

Muistattehan, että kaikkea ei aina tarvi ottaa niin vakavasti. Elämäähän tämä vain on, joten pallojofaa päähän ja pyritään sirklaamaan se täysillä päätyyn asti, vaikka sitten varaluistimien varaluistimilla, ilman boksikomentoja. Ei haittaa, vaikka pleksit välillä paukkuisikin, sillä turha se on jäädä penkin päähän imemään Jofan tuppea. Ei tämä homma sillä etene. Sama koskee myös edellä olevaa tekstiä, vaikka siinä saattaakin jokin pieni totuuden (chia)siemen piileskellä, ainakin minun mielestä. Täytyy muistaa, että tämä mieli on usein yhtä sekaisin kuin Haminan kaupunki ;) No tulipahan ainakin sporttinen postaus kielikuvineen jos ei muuta, vaikka ratkaisuun päästiinkin vasta jatkoajan jälkeen yön pimeinä tunteina.

Jotta homma ei lähtisi ihan lapasesta niin vähän, hyvin vähän aion asiaakin tähän postaukseen sisällytttää. Viikon sokeriarvoista täytyy mainita, että aika samoilla arvoilla mennään ja paastoarvot ovat maijailleet välillä 5,2-5,5 mmol/l, joten vähäsen olisi vielä kirittävää asettamaani tavoitteeseen. Tällä kertaa en pysty tänne yhtä selkeästi arvoja laittelemaan kuin viime postaukseen, sillä lähes poikkeuksetta unohdin viime viikolla mittarin kotiin kun lähdin töihin ja muutenkin unirytmi heitti häränpyllyä loppuviikosta. Ei muutenkaan ollut ihan normiviikko. Onneksi olen jo oppinut tuntemaan ja arvioimaan sokeriarvoni suurinpiirtein ilman mittaria, joten uskallan jo evästää, vaikka mittari ei olisikaan mukan.


Lämätääs vielä siniviivalta jo unohtamani linkki suoraan ylämummoon niinku juti ysiviis! (Muistakaa: Aina ei oo pakko olla lämäri...välillä voi vetää ranteella...)