Muutosta menoon

Keskiviikkona kello 8.10 puhelin soi. Toisessa päässä oli henkilökohtaisen diabeteshoitajani adjutantti, joka ilmoitti, että lomailut ovat ohi ja itse sensei on palaamassa töihin talvilomaltaan. Tiesin heti, että runtua on luvassa seuraavat viikot kun sokeriarvotkin ovat olleet hieman koholla ja sitähän tuli. Ei enää nukkumista kello kymmeneen asti tai pelkää oleskelua työpäivän jälkeen. Ruoka-ajat tulisivat säännöllisimmiksi samoin kuin urheilukin.

 Diabeteksessa kymmenen asteen mustan vyön omaava Sensei oli laatinut sellaisenkin treeniohjelman, että oksat pois. Toisaalta hyvä, sillä kevät alkaa jo olla pitkällä ja ulkona olo piristää ja rauhoittaa mieltä. Pitkästä aikaa paikatkin alkavat olla siinä kunnossa, että pääsee salillekkin tekemään edes kevyillä painoilla.

Aamu alkoikin heti 2 tunnin kävelylenkillä hyytävässä tuulessa meren rannalla. Lenkin kesto toki johtui siitä, että tapasin tutun matkalla ja innostuimme puhumaan ravinnosta ja yleensäkin maailman menosta kuinka täällä tehdään ihmisistä niin kiireellisiä ja ylityöllistettyjä.

Päivä jatkui fillaroinnilla töihin. Duunia iltapäivään asti ja takaisin. Sen jälkeen uusi kävelylenkki, jonka kesto oli tunnin verran. Lenkin jälkeen vielä muutama sähköposti, pikku päikkärit ja rentoutumista ennen illan viimeistä rutistusta, joka jäi 30 minuutin kävelyyn. Ja samaa rataa ollaan jatkettu loppuviikko paitsi mukavana lisänä ja vaihteluna on tullut kevyt saliharhoittelu näin alkuun.

Ihmettelette varmaan mistä moinen kävelylenkkien määrä ohjelmassa johtuu. No syyt löytyy hyvin pitkälti sensein omista mieltymyksistä ja seuraavasta kuvasta:

Sensei itse

Nero the dog! Ihan "ykköstyyppi" sanan paremmassa merkityksessä toisin kuin minä. Nimensä mukaisesti tämä tyyppi teki diagnoosin minulle jo viime kesän aikana raapimalla käsitaipeeni verille harvase päivä tai ainakin uskon niin, sillä raapiminen loppui lähes kokonaan lääkärisedän diagnoosin jälkeen.

Kaveri on kahdeksan vuotias, mutta painelee menemään kuin vasta kävelemään oppinut ja laatikostaan ekan kerran pois päässyt. Kun ulko-ovi aukeaa, jannu ei sen jälkeen kuule ei näe mitään vaan sit mennään kuono tantereessa ja sata lasissa niin kauan kun hoidettava pysyy perässä. Jännä juttu, kun tämä kaveri on kylässä niin sokeriarvoni ovat aina matalammat, vaikka emme ole älyttömän pitkiä lenkkejä usein kävelleetkään. Sama homma nytkin. Aika taisaisesti olen kahden tunnin välein mitannut sokerit ja keskiarvo on ollut about 6,2 mmol/päivä. Jo kaverin menon katselu saa jotenkin itsenikin rentoutumaan paremmin.

Tältä kaverilta on paljon opittavaa. Tulee itse vähän turhan helposti jäätyä lepäilemään kotiin, vaikka ulkona olisi todella hieno sää. Toki ehkä hieman stressitömämpääkin tämän kaverin elämä on. Ei tarvitse murtehtia kuin siitä, että ruokaa ja vettä on tarpeeksi kupissa ja koska pääsee lenkille. Tähän pisteeseen omakin elämä pitäisi saada. Kaveri elää täydessä harmoniassa luonnon kanssa, vaikka kotieläin onkin. Tänään kyllä meinasi lipsahtaa vähän isottelun puolelle kun piti otta pari juoksuaskelta varista kohti, mutta lopulta heinämättäästä löytyi jotain mielenkiintoisempaa ja vaakku sai jäädä rauhaan.

Tein eilen ruokaohjelman, jota aion noudattaa ainakin seuraavat pari viikkoa. Lisäksi pyrin syömään ja urheilemaan säännöllisesti joka päivä. Suurin piirtein samaan aikaan samat ateriat ja samat treenit. On sitten jatkossa helpompi sijoittaa oikeanlaista urheilua  oikeaan aikaan päivästä ja siten optimoida tulos. Hiilareita tulee päivälle noin 70 grammaa ja ihan hyvältä näyttää ainakin vielä tänään. Se toki ei kerro vielä mitään. Julkaisen ohjelman myöhemmin sokeriarvojen kera. Lisäksi olen saamassa parin viikon sisään muutaman mielenkiintoisen lisäravinteen, joiden on osoitettu toimivan tehokkaasti diabeteksen hoidossa. Katsotaan nyt, koska alan niitä testaamaan, sillä testausta on aika turha tehdä yhdessä metformiinin kanssa.

Tällä hetkellä työn alla ovat hengitysharjoitukset, HIIT ja venyttely. Kahdesta ensiksi mainitsemastani on vakuuttavaa tutkimusnäyttöä useiden sairauksien hoidossa, joten uskon, että ne sopivat loistavasti myös minulle. Venyttely tukee erittäin hyvin näitä kahta ja saa kehon rentoutumaan jo suorituksen aikana. Venyttely olisi kyllä pitänyt aloittaa jo 20 vuotta sitten kunnolla, mutta edelleenkin uskon, että koskaan ei ole liian myöhäistä.

Hyvää ja ravinnerikasta pääsiäistä kaikille!