...ja niinhän siinä sitten kävi!
Urheilin koko viime kesän ahkerasti, selvästi tavallista enemmän. Rullaluistelin, kävin jumpalla (puntilla), kävin pelaamassa futista ja salibandyä. Urheilua siis vähintään 10 kertaa viikossa, josta saattoikin johtua, että pysyin virkeänä koko ajan. Paino putosi kuin Pasi Nurminen portaissa, ryminällä, mikä oli tietysti tarkoituskin, sillä sitä oli muistaakseni alkuvuodesta noin 96 kg.
Kovalla työllä ja joka viikonloppuisella bissen litkimisellä hankitut kilot katosivat siis kesän aikana. Älkää ymmärtäkö väärin, sillä ruokavaliosta olen pitänyt aika hyvin huolta lukuunottamatta juurikin oluen juontia. Viime Elokuun alussa painoa oli enää jäljellä noin 83 kg. Tällöin alkoikin dieetin viimeinen veto ulkomaanleirillä, johon kuuluivat seuraavat kohteet: La Zenia, Barcelona, Praha, Brno ja Budapest. Reissun kaljadieetti puri hyvin ja virtsa virtasi kuin Kyrönjoki. Reilun kolmen viikon aikana oli lähtenyt vielä kolme kiloa lisää ja siinä sivussa näkökin.
Se oli viimeinen herätys. Silloin tajusin lopullisesti, että jotain on pielessä. Jälkeen päin toki kaverini ja tyttöystäväni kertoivat minulle, että olivat ihmetelleet myös minun hengitykseni hajua, joka oli ollut erittäin imelä muutaman päivän ajan ennen sairaalaan joutumista. No kuitenkin, kahteen viikkoon en nähnyt lukea sanomalehteä kunnolla. Kun vihdoin pääsin työterveyteen (olin jo reilu kuukausi sitten käynyt ekan kerran, eikä mitään vikaa löytynyt) sokerit huitelivat kattoa. Mittari ei edes riittänyt näyttämään lukemia. Tunsin vielä silloinkin oloni suhteellisen pirteäksi vaikka tohtori ei minua päästänytkään ajamaan itse autolla keskussairaalaan vaan piipaa-auto tuli hakemaan. Keskussairaalassa sokerit mitattiin uudestaan ja nehän näytti muistaakseni 25,4. Ennaltasovittu pippuripihvi-illallinen tyttöystävän kanssa vaihtui seuraavaksi seitsemäksi päiväksi kaurapuuro-, riisi- ja peruna-aterioihin, mikä ihmetytti minua jo silloin. Toisaalta neuvothan olivat vanhat tutut: Syö mitä haluat kunhan muistat pistää!!!
Noi viikon sairaalassa makoilun ja pistoharjoittelun jälkeen pääsin vihdoinkin kotiin. Näköni jäi vielä sairaalaan, joten tyttöystäväni toimi silminäni ja etsi meille tietoa sairaudesta. Kiitos siitä ja kaikesta muustakin hänelle! Hän löysikin ruotsalaisen lääkärin kirjoittaman kirjan Ruokavallankumous, jossa kerrottiin diabeteksen hoidosta ruokavalion avulla ja paljon muistakin hyödyllisistä, ravintoon liittyvistä asioista.
Näön kotiuduttua luin edellä mainitun kirjan sekä lisäksi lääkäri Antti Heikkilän kirjoittaman kirjan Diabeteksen hoito ruokavalion avulla ja päätin aloittaa hiilihydraattien karsimisen. Jätin myös kaikki viljat pois ruokavaliosta ja lisäsin ruokavalioon paljon kasviksia, proteiinia ja erityisesti hyvää rasvaa eli eläin-ja kookosrasvaa, sekä oliiviöljyä ja avocadoja. "Parantuminen" oli alkanut.
Täyttä puppua... 25 vuotta DM1 sairastanut.
VastaaPoista